torstai 4. toukokuuta 2017

Kirppistely maistuu puulta.

Viime aikoina olen kirppistellyt vähemmän, vaikka onhan kirpputoreilla tullut tuhlailtua tunti jos toinenkin esimerkiksi silloin, kun lapset ovat harrastuksissa. Sellaisella innolla kuin parhaimpina aikoina, en ole ihan varta vasten lähtenyt kiertämään kirppiksiä. Tällainen suvantovaihe on varmasti ihan hyväkin asia.  Jos lähden kirpputorilta tyhjin käsin, ajattelen, että ihanaa ettei tällä kerralla löytynyt mitään!

Tavaraa tuntuu olevan liikaa joka paikassa, mutta silti olen tosi huono vähentämään tavaraa. En välttämättä luokittelisi sitä himohamstraukseksi, en vain jaksa nähdä vaivaa viedäkseni tavaroita kirppikselle tai myydäkseni Facebookin ryhmissä. Kesän tullen täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä pöydän kanssa myymään johonkin tapahtumaan ylimäärät pois. Säästyy etukäteen hinnoittelusta, ilmoitusten tekemiseltä ja saa ehkä muutaman killingin taskun pohjalle.

Vuosi sitten osallistuin Siivouspäivään ja se oli todella kiva kokemus. Seuraava siivouspäivä on muuten jo muutaman viikon päästä eli lauantaina 27.5. (Lue lisää siivouspäivästä).




Mutta onhan tuossa tullut tehtyä ostos jos toinenkin. Kummasti silmät kiinnittyy aina samankaltaisiin tavaroihin, ja nyt on menossa puuta ja heinää vaihe. Minua viehättää tällä hetkellä tosi paljon rento ja boheemi, luonnonmateriaaleista kerätty tyyli. Paljon kasveja ja erilaisia koreja, juuttia ja puuta. En nyt ole laittamassa koko sisustusta uusiksi, mutta ehkä kaipaan jotain pientä kodikkuutta rikkomaan suoralinjaisuutta.


















Nyt kuitenkin kiinnostelee puutarhahommat ja pihan siivous enemmän kuin sisällä istuminen, 
nautitaan auringosta ja lämmöstä niin kauan kuin sitä taas riittää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö ajatuksia? Kuuntelen ne mielelläni :)