Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuolit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuolit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. helmikuuta 2017

Suomi100- tuoli.

Aluksi huomio, tämä ei ole virallinen Suomi100- artikkeli.

Kiertelen paljon kirpputoreja, joskus ihan ajankuluksikin kun lapset ovat harrastuksissa tai on muuten tarve hukata aikaa. Välillä tarttuu mukaan jotain sellaisista "saa ottaa" pisteistä, jotka menisivät muuten roskikseen. Ensin tarttui mukaan kalustemaali. Ajattelin että kyllähän sen johonkin saa sudittua. Seuraavalla reissulla löytyi tuoli. Eikä mikä tahansa tuoli, vaan Jacob & Josef Kohnin valmistama wieniläistuoli, joka oli aivan karmeassa kunnossa. Totesin vain kirpputorinpitäjälle että otan sen tuolin matkaan ja katson jos saan siitä jotain aikaiseksi...









Tämä ei todellakaan mennyt niin kuin oppikirjoissa opetetaan, vaan enemmänkin niin kuin sattuu menemään. Poistin vanhan istuinosan päällysteen, putsasin tuolin hyvin, kiristelin kiinnityksiä ja sitten vain läiskin maalia menemään. Vähän improvisoiden jäätin selkänojasta osan maalaamatta tai maalasin siis puolihuolimattomasti. Siitä se idea sitten lähti, sinivalkoisuudesta johtuen nimesin tuolin siis Suomi100- tuoliksi.












Tuoli kuvastaa suomalaista periksiantamattomuutta ja hulluutta; Roskiskamastakin on tarve kehittää jotain toimivaa. Suomalaista käsityötä tuolissa on vain uusi maalipinta (ja sen hieno design), mutta käsittääkseni suomalaisuus ei ole ollut kriteerinä lanseerata näitä juhlavuoden tuotteita. Eli nyt on täälläkin startattu juhlavuosi.

Tuoli itsessään on muuten varmaan sata(100)vuotias. Pohjassa olevasta paperisesta tarrasta ei saanut selvää muutakuin että todella vanhalla fontilla kirjoitettu. Tuolin istuin osan kuviointi on vähän köpö verrattuna vastaaviin uudempiin, sekä liitokset ym. ovat todella vanhaa tekniikkaa. Ikä on vain arvaus, eli jos joltakulta löytyy enemmän tietoa niin saa kertoa :)




perjantai 10. helmikuuta 2017

Takkahuoneen uusi pöytä.

Minua on jo pitkään ahdistanut takkahuoneemme ruokaryhmä, joka on / oli mahdottoman mukava istua, mutta esteettisesti ei kiva. Ja kaikenlisäksi kaupasta ostettu. Hyvin se palveli vajaa kymmenen vuotta, mutta viimein se sai väistyä "uuden" tieltä.





Törmäsin myynnissä olevaan vanhaan klaffipöytään facessa, ja sainkin sen edullisesti (20) itselleni. Heti huomasin että pöytä on vanha ja aitoa käsityötä sepän takomine nauloineen ja saranoineen, mutta todellinen ikä yllätti: Kaiken pähkäilyn jälkeen tulin siihen tulokseen että pöytä on varmasti 1800- luvulta, ehkä 1880 voisi olla suht lähellä oikeaa valmistusvuotta. 

Pöytä oli paljon korkeampi kuin nykyiset pöydät, eikä suoralta kädeltä sopinutkaan käyttöön. Jonkin aikaa mietin, saako näin vanhaa tavaraa lähteä korjailemaan ja ropailemaan, tulin kuitenkin tulokseen että se on minun pöytä ja saan tehdä sille mitä haluan. Jalkoja oli jo jossain vaihessa korjailtu sekä toisen klaffin ulkoreuna oli huonokuntoinen. Lyhensin jalkoja ja molempia klaffeja n. 10 cm käsipelillä, joten lopputulos ei ole liian viimeistelty (lue: suora). Putsasin pöydän hyvin, en kuitenkaan lähtenyt poistamaan maaleja enkä paikkaamaan kolhuja, lopuksi maalasin autotallista löytyneellä maalilla. 

Alunperin olin suunnitellut pöydän kaveriksi pinnatuoleja, mutta pöydän jalkojen sijainnin takia hainkin mökiltä (navetan vintiltä) ukkini tekemät penkit, jotka kuuluvat oikeasti keittiössä olevaan pöytään. Keittiönpöydän tarinan voit lukea TÄÄLTÄ. Pöydän ympärille mahtuu muuten vaivattomasti kymmenen aikuista ja lapsia enemmänkin, ainakin 12. On siis aika möhkäle.














Takkahuoneen fiilis on tällä hetkellä sellainen metsästysmajamainen. Jotain pitäisi keksiä että saisi erilaisen tunnelman, täytyy varmaan alkaa miettimään uutta väriä seinille. Mitään hirveän modernia en halua, mutta pikkaisen ruostetta ja jotain vähän creepyä huone kaipaa. Onko ehdotuksia?


maanantai 7. marraskuuta 2016

Inventaario.

Olen lähdössä oikein kirpparikierrokselle tänään, joten tässä nopea inventaario edellisten kuukausien lemppari hankinnoista:















maanantai 29. elokuuta 2016

Kuvia mökiltä.

Olemme kesän aikana laitellut ja fiksaillut mökkiä siihen kuntoon, että siellä voi yöpyä. Mökkimme on on ihana, mutta tuottaa valtavasti harmaita hiuksia ja tuskasteluja (tässä kohtaa suosittelen katsomaan kuvia täältä (KLIK) .

Tämä tötterö on remontoitu 90-luvun alussa, tietysti sen ajan muodin mukaisesti. Remppamiehiäkin oli paikalla, ketäs siellä nyt olikaan, ainakin Masa ja Reiska ja Pertsa ja ... Eli ammattimiehet paikalla ja vatupassina toimi ilmeisesti Lappari- pullo. Joka nurkasta, varsinkin laatoituksesta (katonrajasta puhumattakaan, ei onneksi näy kuvissa) voi huomata että sitä vatupassia tuli ehkä nautittua remontin ohessa vähän enemmän kuin olisi ollut tarpeen.

Lopputuloksena voidaan nyt kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen todeta, että kipsilevy ei sovi lattiarakenteisiin, ei seiniin, ei kattoon, eikä varsinkaan vanhaan hirsitaloon. 

Menemme viikonlopuksi taas mökille niin yritän muistaa ottaa kuvia näistä remppaa vaativista kohdista. Teen sitten pitkän postauksen kunnostustarpeista ja niiden aikatauluista.









Eli nämä on niitä ennen- kuvia. Kaivoin nämä omista arkistoistani, eikä niiden ollut tarkoitus tulla mihinkään esille, eli ei kannata kovin kriittisesti arvioida kuvien laatua.






Tässä on vähän uudempaa kuvaa, tosin tässäkin kovin keskeneräistä. Koska viemäröintiä ei ole, kasaan keittiö-kompleksin ihan eri seinälle, ja vanha saa lähteä pois.
Olen tuonut mahdollisimman paljon alkuperäisiä kalusteita takaisin sisälle, onneksi navetassa on säilynyt monenlaista tavaraa, kuten keittiönpöytä ja tuolit; niille riitti vain hyvä pesu, . 
Facebookin ryhmästä sain ilmaiseksi hankittua keittiökalusteen, jonka maalasin uudestaan.
Muutakin navetasta on tullut kannettua ulos, kuten kirjoituspöytä omasta lapsuudestani, joka toimittaa väliaikaista keittiöntason virkaa kunnes löydän jotain kivempaa.








Ja loppuun muutama tiukasti rajattu kuva sisältä:
















Yritimme asentaa tätä vanhaa kaappia seinälle. Yritykseksi jäi. 
Eihän tuohon kipsi(kakka)levyyn jäänyt kuin kaksi isoa reikää muistoksi (kuva otettu ennen reikiä). FCK.


keskiviikko 24. elokuuta 2016

Takkahuone.









Meillä on takkahuone. Se on toiminut lähinnä läpikulkuna takapihalle, imurin säilytyspaikkana, sekä silloin harvoin kun on ollut juhlia tai muuten vaan enemmän porukkaa, olemme istuneet sen kuusipaikkaisen pöydän ääressä. Näihin hetkiin se iso pöytä on korvaamaton (vaikkakin ehkä vähän jo aikansa elänyt...) 
Isännän kehotuksesta ryhdyin vaihtamaan järjestystä sekä kalusteita sellaiseksi, että takkahuoneessa viihtyisi joskus muulloinkin kuin tilanne sitä pakosti vaatii. 
No, tästä selvittiin pienellä vaivalla; Vanha kirjakaappi sekä viiskytluvun (?) pöytä vaihtoivat paikkaa. Pöydän vieressä oli ennen Domus- tuolit, muttei ne ihan sopinut nyt tähän tarkoitukseen, joten hain autotallista siellä vuodenpäivät seisseet nojatuolit nyt vihdoin käyttön. Nyt vain odotellaan talvea ja pakkasia, takkatulen ääressä nautittavia rommitoteja ja glögiä...



 

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Ruskean yliannostus.

Tässä päivänä muutamana kiertelin kirppiksiä ja kävin myös kierrätyskeskuksessa. Jännästi silmiini osui vain ruskeita esineitä :) Jännä sinänsä että en kovin paljon edes pidä ruskeasta sisustuksessa, johtuen toden näköisesti jonkinlaisesta ruskean yliannostuksesta. Vai olisikohan mieli muuttumassa...?



Perhostaulut löytyivät kiertsistä, olisikohan ollut 20 sentin kappale hintaan. Ajattelin sijoittaa ne lasten huoneeseen joskus, kun saan sinne jotain järkeä.



Tosi kiva ( ja kaivattu ) työtuoli löytyi myös kiertsistä kahden eken hintaan. Ei paha. 
Ruskea vinyyli oli saanut pari reikää osakseen vuosien varrella, joten poistin sen ja todennäköisesti tuoli jää ihan "paljaalleen".




Tätä Finelin pannua kävin jo aikaisemmin ihmettelemässä ja hypistelemässä ennen kuin ostin sen. En ole vieläkään ihan varma onko se kovin kaunis. Ihan käyttökuntoinen se kyllä on. Ostin pois kuitenkin kun halvalla sain.


Tämä vanha(?) ja likainen (!) pullonavaajapapparainen oli mielestäni tosi hauska. En tiedä tästä mitään enkä oikein osaa arvatakaan. Patinan alta pilkottaa luultavasti kupari, ja tosi painavakin se on. 
Mistäköhän löytyisi lisää tietoa tästä? Oletko törmännyt tällaiseen jossain?