maanantai 29. elokuuta 2016

Kuvia mökiltä.

Olemme kesän aikana laitellut ja fiksaillut mökkiä siihen kuntoon, että siellä voi yöpyä. Mökkimme on on ihana, mutta tuottaa valtavasti harmaita hiuksia ja tuskasteluja (tässä kohtaa suosittelen katsomaan kuvia täältä (KLIK) .

Tämä tötterö on remontoitu 90-luvun alussa, tietysti sen ajan muodin mukaisesti. Remppamiehiäkin oli paikalla, ketäs siellä nyt olikaan, ainakin Masa ja Reiska ja Pertsa ja ... Eli ammattimiehet paikalla ja vatupassina toimi ilmeisesti Lappari- pullo. Joka nurkasta, varsinkin laatoituksesta (katonrajasta puhumattakaan, ei onneksi näy kuvissa) voi huomata että sitä vatupassia tuli ehkä nautittua remontin ohessa vähän enemmän kuin olisi ollut tarpeen.

Lopputuloksena voidaan nyt kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen todeta, että kipsilevy ei sovi lattiarakenteisiin, ei seiniin, ei kattoon, eikä varsinkaan vanhaan hirsitaloon. 

Menemme viikonlopuksi taas mökille niin yritän muistaa ottaa kuvia näistä remppaa vaativista kohdista. Teen sitten pitkän postauksen kunnostustarpeista ja niiden aikatauluista.









Eli nämä on niitä ennen- kuvia. Kaivoin nämä omista arkistoistani, eikä niiden ollut tarkoitus tulla mihinkään esille, eli ei kannata kovin kriittisesti arvioida kuvien laatua.






Tässä on vähän uudempaa kuvaa, tosin tässäkin kovin keskeneräistä. Koska viemäröintiä ei ole, kasaan keittiö-kompleksin ihan eri seinälle, ja vanha saa lähteä pois.
Olen tuonut mahdollisimman paljon alkuperäisiä kalusteita takaisin sisälle, onneksi navetassa on säilynyt monenlaista tavaraa, kuten keittiönpöytä ja tuolit; niille riitti vain hyvä pesu, . 
Facebookin ryhmästä sain ilmaiseksi hankittua keittiökalusteen, jonka maalasin uudestaan.
Muutakin navetasta on tullut kannettua ulos, kuten kirjoituspöytä omasta lapsuudestani, joka toimittaa väliaikaista keittiöntason virkaa kunnes löydän jotain kivempaa.








Ja loppuun muutama tiukasti rajattu kuva sisältä:
















Yritimme asentaa tätä vanhaa kaappia seinälle. Yritykseksi jäi. 
Eihän tuohon kipsi(kakka)levyyn jäänyt kuin kaksi isoa reikää muistoksi (kuva otettu ennen reikiä). FCK.


keskiviikko 24. elokuuta 2016

Takkahuone.









Meillä on takkahuone. Se on toiminut lähinnä läpikulkuna takapihalle, imurin säilytyspaikkana, sekä silloin harvoin kun on ollut juhlia tai muuten vaan enemmän porukkaa, olemme istuneet sen kuusipaikkaisen pöydän ääressä. Näihin hetkiin se iso pöytä on korvaamaton (vaikkakin ehkä vähän jo aikansa elänyt...) 
Isännän kehotuksesta ryhdyin vaihtamaan järjestystä sekä kalusteita sellaiseksi, että takkahuoneessa viihtyisi joskus muulloinkin kuin tilanne sitä pakosti vaatii. 
No, tästä selvittiin pienellä vaivalla; Vanha kirjakaappi sekä viiskytluvun (?) pöytä vaihtoivat paikkaa. Pöydän vieressä oli ennen Domus- tuolit, muttei ne ihan sopinut nyt tähän tarkoitukseen, joten hain autotallista siellä vuodenpäivät seisseet nojatuolit nyt vihdoin käyttön. Nyt vain odotellaan talvea ja pakkasia, takkatulen ääressä nautittavia rommitoteja ja glögiä...



 

tiistai 23. elokuuta 2016

Syksy.









Nyt on syksy.
Kalenteri näyttää vasta vähän yli elokuun puolenvälin, mutta haaveet kesän lämpimistä ilmoista alkaa hiipua, eikä yhtään lohduta tieto siitä että seuraavat kahdeksan (8) kuukautta tulee olemaan tätä samaa kuraa ja märkaa.  Eilisestä toukokuuhun asti ykkösasusteeni tulee olemaan villasukat.

Toisaalta, alkaa näkemään kodin taas uudessa valossa. Tekstiilit, jotka vielä muutama hetki sitten näyttivät tunkkaisilta, ovat nyt tunnelmallisen kutsuvia, lämpöä huokuvia. Monia remontointi ideoita pyörii mielessä, ja nyt kun ei tarvitse pihalla viihtyä niin niiden toteuttaminenkin onnistuu todennäköisemmin.

Retroperintölakanat isoäidiltä sopivat syksyyn.







Muuten, siitä kolmenkympinkriisistä, loppuviimein se osui minunkin kohdalleni ja tein kriisipäissäni radikaaleja muutoksia elämässäni. Niistä myöhemmin lisää... :)





maanantai 15. elokuuta 2016

Pitkästä aikaa.


Siitä onkin jo aikaa kun olen viimeksi kirjoitellut mitään... Silloin tällöin kun on ollut aikaa, olen kyllä lueskellut muiden blogeja, mutta on tainnut olla ihan yleinen moodi että kesällä ei niin kauheasti ehdi kirjoittelemaan. Itselläni kesä on ollut sesonkiaikaa töissä, lomat ovat menneet reissatessa ja nyt, yhtäkkiä onkin syksy. Näkikö kukaan mihin se kesä meni?

No, jokatapauksessa, tässä suurinpiirtein kohokohdat tältä kevät-syksy ajanjaksolta :




Se jännittävä kolmenkympin rajapyykki ohitettiin jo keväällä. Ei mikään bigdeal. Ei kriisiä (vielä tässä vaiheessa).

Mökkiä (KLIK) ei vielä alettu enempää remontoimaan, ei ole ollut aikaa eikä rahaa.
Täytyykin tehdä sen kunnostustarpeista joku lista esille jossain vaiheessa. Sen verran kuitenkin huushollasin että olemme voineet muutamia kertoja olla leikkimässä mökkiläisiä omalla mökillämme. Oli kyllä niin mukavaa!

Kirppiskiertelyt ovat keskittyneet lähinnä hamstraamaan tavaraa juurikin sinne mökille. Nyt syksyllä voi alkaa taas keskittymään kodin laittamiseen, suuria suunnitelmia on jo :)

Ehkä viimeisin ns.löytö oli vanhat juomalaatikot, jotka ostin isotädiltäni. Maksoin niistä kyllä ihan hyvän hinnan, mutta näitä kun ei tahdo enää mistään saada.








Ehkä ainut, eikä niin kummoinenkaan "projekti" jonka olen saanut valmiiksi, on nämä helposti kuivuvat ja muutenkin ihan kivat pyyhkeet. Tai siis niistä tuli pyyhkeet. Eli ostin jo joskus keväällä alennuksesta (2e/kpl) useamman viltin tai huovan tai mikälie peiton, nyt vain leikkasin ne kahtia ja ompelin leikatun reunan siistiksi. Voila! Valmista tuli!


 


Ja ilmeisesti mieheni alkaa myös pikkuhiljaa myöntyä tähän romunkeräämiseeni, ja jopa auttaa siinä, sillä hän oli hankkinut äitienpäivälahjaksi minulle ihan superihanan mummofillarin <3